Alkuperäinen kuva: Jari Salmela
Alkuperäinen kuva: Jari Salmela


 


 


Tampereen Koiraurheilijat ry. on vireästi toimiva, lämminhenkinen pieni koiraharrastusseura, joka perustettiin keväällä 2003 vastaamaan jäsenistönsä kasvaviin koulutustarpeisiin. Yhdistyksen tarkoituksena on valmentaa jäsenistään aktiivikilpailijoita erilaisiin koiraurheilulajeihin ja siksi tavoitteena on tarjota jäsenistölle optimaaliset harjoitteluolosuhteet. Tällä hetkellä yhdistyksen päälajina on agility, mutta jäsenten joukossa on myös aktiivisia TOKO-, palveluskoira- ja canicross- eli koirajuoksuharrastajia.

Ohjattuja agilitytreenejä järjestetään säännöllisesti ympäri vuoden. Lisäksi jäsenillä on mahdollisuus kehittää omaa fysiikkaansa jokaviikkoisella sisäpelivuorolla, jonka yhteydessä järjestetään muun muassa juoksutekniikkaharjoituksia. Yhdistyksen koulutustarjontaan kuuluvat myös kurssit ja luennot. Varainhankintaa omaa harjoituskenttää varten on tehty muun muassa järjestämällä kaikille avoimia agility- ja tapakasvatuskursseja sekä match show -tapahtumia.

Suurinta näkyvyyttä Suomen koiraharrastusväen keskuudessa yhdistys saavutti järjestämällä canicrossin SM-kilpailut syyskuussa 2004 Kangasalla. Lajin ensimmäiset Suomessa pidetyt kilpailut onnistuivat hyvin ja herättivät suurta kiinnostusta niin koira-alan julkaisuissa kuin yleisessäkin mediassa. Kilpailuista on tarkoitus tehdä jokavuotinen perinne. 

Yhdistys pyrkii edistämään yleisesti koiraurheilua antamalla itsestään tapahtumissa ja tiedotusvälineissä myönteisen kuvan tavoitteellisena ja koirien yhteiskuntakelpoisuutta painottavana harrastusseurana. Tällä hetkellä yhdistyksessä on nelisenkymmentä jäsentä, joiden saavutuksina mainittakoon agilityn suomenmestaruus 2003, agilityn SM-hopea 2004, agilityn SM-joukkuehopea 2004, sekä belgianpaimenkoirien Pohjoismaiden agilitymestaruus 2002. Kaksi koirakkoa oli mukana agilityn SM-hopeajoukkueessa 2002, ja lisäksi edustusta on ollut Suomen TOKO- ja agilitymaajoukkueissa. Palveluskoirapuolelta löytyy voittajaluokassa kilpailevia pareja.


Staffordshirenbullterrieri Hemmo om. Lotta Kokkila Kuva: Pyry Leppälä